ETUSIVU » Blog » Akupunktio jakaa mielipiteet

Akupunktio jakaa mielipiteet

Vaihtoehtoinen hoitomuoto akupunktio, jota pääsääntöisesti käytetään kivunlievitykseen, on jakanut mielipiteitä siitä lähtien, kun se rantautui idästä länteen. Kiinasta alkunsa saanut hoitomuoto tarkoittaa akupunktioneulojen pistämistä tiettyihin akupisteisiin kropassa. Ei ole kuitenkaan todistettua, onko hoito ylipäätään hyödyllistä. Kuten kiinalainen lääketiede ylipäätään, akupunktio perustuu tuhansia vuosia vanhaan perinnetietoon. Sillä klassisesti ei ole paljon tekemistä nykyajan tieteen kanssa, vaan ihmiskehoa on tarkasteltu ulkoapäin ja suhteessa ympäristöön, aikaan ja elementteihin. Akupunktion perusajatuksena on vapauttaa estyneet gi virtaukset kropassa ja näin parantaa lukuisia erityyppisiä vaivoja. Suomessa akupunktio on Kelan korvauksien piirissä oleva tunnustettu hoitomuoto, mutta skeptisyys sen vaikutuksista on lisääntynyt viime aikoina. Täällä kuten maailmallakin halutaan puolueettomia tieteellisiä näyttöjä, että akupunktio todella toimii. Ajatus siitä, että sen vaikutus perustuu placebo-efektiin, on saanut lisää kannattajia.

Yli 2000-vuotinen historia

Akupunktio on perinteisen kiinalaisen lääketieteen tunnetuin hoitomuoto lännessä. Asiakirjatodisteita sen käytöstä on jo sata vuotta ennen ajanlaskun alkua, mutta jotkut uskovat sen alkumuotojen olleen käytössä jo paljon aikaisemmin. Joidenkin teorioiden mukaan euraasiassa eli nykyisen Euroopan puolella olisi käytetty jonkunlaista akupunktiota niinkin aikaisin kun pronssikaudella. Eurooppaan akupunktio saapui 1600-luvun puolessavälissä. Kaupankäynnin ja kristinuskon levittämisen takia eurooppalaiset olivat tekemisissä kiinalaisten kanssa, ja perehtyivät myös paikalliseen lääketieteeseen. Hollantilainen Willem ten Rhijne julkaisi vuonna 1683 teoksen “De Acupunctura”. Hän myöskin loi termin akupunktio. Eurooppaa rantautuessaan akupunktio irrotettiin muusta perinteisestä kiinalaisesta lääketieteestä omaksi yksittäiseksi hoitomuodoksi. Moksibustiota, joka perinteisesti liittyy akupunktuuriin, ei käytetty juuri lainkaan. Meridiaanit ja qin virtaus sivuutettiin ja tilalle luotiin eurooppalaiset Travellin akupisteet, jotka itse asiassa ovat lähestulkoon samat kuin alkuperäisessä kiinalaisessa.

Kivunlievitykseen ja lapsettomuuteen

 

Nykyään akupunktiota käytetään länsimaissa kivunlievitykseen. Sen on sanottu todistetusti tehoavan krooniseen niskakipuun, mutta myös nivelkipuun, leikkauksen jälkeisiin kiputiloihin ja hammaskipuun. Sitä käytetään myös kemoterapian aiheuttaman pahoinvoinnin helpottamiseen. Perinteisesti kiinalaisessa lääketieteessä, jossa akupunktiolla on keskeinen rooli, sitä on käytetty paljon laajemmassa skaalassa kuin nyt lännessä. Lista vaivoista, joihin sitä määrätään kattaa lähestulkoon kaikki kuviteltavissa olevat sairaudet ja huolet aina kuukautiskivuista ja lapsettomuudesta painonpudotukseen ja unettomuuteen. Koska perinteisen uskomuksen mukaan estyneet qi virtaukset aiheuttavat kehon epätasapainon, niiden vapauttaminen akupisteitä stimuloimalla palauttaa ihmisen normaaliin, terveeseen tilaan. Akupunktiopisteitä on ympäri kehoa siellä, jossa qitä kuljettavat meridiaanit ovat lähimpänä ihoa. Aikoinaan akupunktiopisteitä on ollut 365, mutta niitä on lisätty huomattavasti aikojen kuluessa aina 2000 asti. Maailman Terveysjärjestö WHO on hyväksynyt näistä 361. Akupunktiopiste saattaa sijaita hyvinkin kaukana varsinaisesta vaivasta, esimerkiksi peukalon ja etusormen välissä sijaitsevaa pistettä stimuloimalla  hoidetaan päänsärkyä. Varsinaisessa akupunktiossa akupunktiopisteet strerilisoidaan ja niihin työnnetään ohut steriili akupunktioneula. Neulojen koko vaihtelee hoidettavan kohdan mukaan, pään ja niskan alueella käytetään ohuempia neuloja kuin jalkapohjiin. Neulat voidaan vain jättää paikoilleen, mutta yleensä niitä joko pyöritellään, taputellaan tai niihin voidaan myös johtaa heikkoa sähkövirtaa. Koska akupunktion synty ja lääketiede sen takana ei ole länsimaisten kriteereiden tunnustamaa, on sitä yritetty tutkia kliinisesti useita vuosikymmeniä. Jotkut uskovat sen tehon perustuvan pelkästään lumelääkintään, jossa potilaan psyyke saattaa kehitellä voimakkaita endorfiinejä ja muita hormoneja, jotka toimivat varsinkin kivunlievityksessä tehokkaasti. Toisaalta Suomessa Kelan korvauksien piiriin ei uskomushoitoja oteta, joten voidaan olettaa, että ainakin osa akupunktion voimasta on kliinisesti todistettua. Niin kauan kun akupunktion suorittaa koulutettu ammattilainen puhtailla, kertakäyttöisillä neuloilla, jokainen voi käydä testaamassa sen tehoa itse.

 

Leave a Comment